Haku
Viitteet 1-1 / 1
Paikkatieto osaksi tiedonhallintaa ja digitaalisia palveluita
(2022)
Tässä opinnäytetyössä käytiin läpi liiketoiminnan kannalta tärkeän, mutta virheelliseksi epäillyn tiedon korjaamisen keinoja, pohdittiin tiedon siiloutumisen ongelmia ja ratkaisuja sekä avattiin mahdollisuuksia uusien digitaalisten palveluiden luomiselle liiketoimintasääntöjä noudattavan tiedon perustalle palvelumuotoilun metodeita hyödyntäen. Käytännön esimerkkinä toimi paikkatietokannan suunnittelu, rakentaminen sekä käyttöönotto ja edellä mainittuja haasteita tarkasteltiinkin juuri tästä näkökulmasta. Paikkatietokannan toteuttamisen ja teoreettisen selvitystyön lisäksi opinnäytetyöprojektin tavoitteena oli löytää sopivimmat työkalut aineiston käsittelyyn, tallennukseen ja tiedon hyödyntämiseen. Toimeksiantajan lähtökohtana työlle oli tiedon ylläpitämisen helppous sekä tiedosta johdettavien sovellusten ja digitaalisten palveluiden intuitiivisen käyttökokemuksen mahdollistuminen.
Mahdollisimman hyvään lopputulokseen pääsemiseksi tämän projektin tiimoilta perehdyttiin kartografian, geodesian ja geoinformatiikan sekä web karttasovellusten laadinnan perusteisiin. Käyttäjälähtöisen suunnittelun viitekehyksenä käytettiin palvelumuotoilun menetelmiä, ns. tuplatimantti -mallia. Tärkeimpänä metodina tiedonkeräämisessä oli loppukäyttäjäryhmille toteutetut ryhmäkeskustelut. Projektin teknisen osuuden toteutuksessa hyödynnettiin soveltuvin osin yhtäältä vesiputousmallia ja toisaalta ketterää kehitystä sekä näiden muodostamaa hybridimallia. Projektin kokonaishyötyjä pyrittiin arvioimaan NABC-menetelmän määrittämien kriteerien avulla....
This Bachelor’s thesis was reflecting to find the ways to correct erroneous business-critical information and discussed the problematics of data silos. On the other hand, the thesis was trying to open possibilities to create completely new business...
This Bachelor’s thesis was reflecting to find the ways to correct erroneous business-critical information and discussed the problematics of data silos. On the other hand, the thesis was trying to open possibilities to create completely new business...
